Tag "video"

Mehut pois ja kokemuksia tilalle Turun seudulla Turku on hieno paikka varsinkin kesäisin. Olen asunut Turun seudulla suurimman osan elämästäni ja siirtynyt vasta vajaa neljä vuotta sitten muualle (naapurikuntaan). Turusta on moni bloggaaja jo kertonut ja ne ovat niin hienoja postauksia, että pääasiallisiin

Jos on vettä vieressä niin reitti on oikea Varsinais-Suomen rannikkoreitti ja sen idea on käyty läpi tässä aloituspostauksessa. Lyhykäisyydessään haluaisimme ajaa koko Suomen rannikkoviivan mahdollisimman läheltä merta mutta kuitenkaan menemättä ns. umpikujiin, jossa pitää palata takaisin samaa tietä. Tämä on

Onko Suomen rannikkotiet näkemisen arvoisia? Minulla on ollut jo jonkin aikaa ollut haaveena ajella Suomen koko rannikkoviivan tiet. Tarkemmin sanottuna se olisi matka Vironlahdelta Tornioon. Jos siihen riittäisi vaan nuo isot rannikkotiet, tämä olisi jo aiemmilla road tripeillä osittain ajettu

Carado matkailuauto

Koeajossa Carado matkailuauto Tällä kertaa on vuorossa vähän erilainen postaus, joka kuitenkin liittyy aika kiinteästi matkailuun. Meillä oli jokin aika sitten pari tuntia lainassa Carado A 461 asuntoauto ja sinä aikana kuvasimme siitä pienen esittelyvideon.

Kotiinpaluu Tämä postaus kertoo reissusta Jäämerelle ja tämän road tripin viimeisestä eli neljännestä päivästä. Marko oli käynyt vierailulla Kajaanissa ja minä vietin sen aikaa Oulaisissa. Mini kurvasi pihaan hieman neljän jälkeen iltapäivällä ja viimeinen etappi oli alkamassa. Jos meillä oli

Katto auki ja virkeenä baanalle… Tämä postaus kertoo Jäämeri road tripin kolmannesta päivästä. Olimme nukkuneet oikein hyvin yön ja saimme hotelliaamiaisen. Voiko päivä enää paremmin alkaa? Voi, sillä taivas oli pilvetön, aurinko paistoi ja alkoi olla jo kesälämpötilat. Kolmannen päivän

Yksi villi idea Ajamisen ilo ja siitä nauttiminen on kummallinen asia. Sitä on vaikea selittää ihmisille, joille auto on vain keino päästä paikasta toiseen. Mikä saa ihmisen vain istumaan autoonsa ja ajaa, ajaa ja ajaa, kunnes on niin väsynyt, ettei

Hämeen härkätie Somerolta Hämeenlinnaan Hämeen härkätie on Turun linnasta Hämeenlinnaan kulkeva historiallinen väylä, joka on osin museoitu ja koko matkaltaan hyvin viitoitettu. Ajoimme tuon tien 2014 heinäkuussa testissä olleella Porsche Macan S Diesel:illä. Tämä artikkeli on toinen osa, jossa matka

Hämeen härkätie Turusta Somerolle ”Tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla. Tulin tuota Turun tietä, hämäläisten härkätietä.” Näin alkaa tunnettu lastenlaulu, joka usein lauletaan lasten nukuttamiseksi. Hämeen härkätie on kuitenkin ihan oikea tieväylä, jota etenkin kauppiaat käyttivät keskiajalla. Silloin se

Ajoreissuja ja road trippejä voi olla monenlaisia. Yleensä niiden tarkoitus on päästä johonkin kohteeseen tai kiertää useampia kohteita ja päätyä jonnekin muualle tai palata takaisin. Tämä road trip sai alkunsa siitä, että meillä oli vaihteeksi testissä hieno auto, Volkswagen Touareg,