Road trip: Jäämerelle ja takaisin – päivä 2
09/09/2016
Miika Isotalo (23 articles)
4 comments
Share

Road trip: Jäämerelle ja takaisin – päivä 2

Ei nukuta yhtään…

Tämä postaus kertoo Jäämeri road tripin toisesta päivästä. Vuorokausi saattoi vaihtua kellossa mutta ajamiseemme se ei vaikuttanut. Jatkoimme edelleen posottamista kohti pohjoista. Tässä kohtaa ei vielä ehtinyt pysähtymään nukkumaan, sillä tavoitteena oli olla aamuksi Jäämerellä.

Jos et vielä ole lukenut ensimmäisestä päivästä, kannattaa se käydä lukaisemassa ensin täältä.

Ensimmäisen päivän lopussa olimme siis melkein ajaneet Ruotsiin mutta löysimme lopulta oikean tien Suomen länsirajaa pitkin ylös. Nyt jatkoimme ajoa yöttömässä yössä pitkin Tornionjoki-vartta kohti Enontekiötä. Omat havaintoni tältä väliltä ovat hieman katkonaisia, sillä yritin kovasti saada unen päästä kiinni, siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. Varmaan osa syyllinen oli maisemat. Jos suljin silmät niin hetken päästä oli pakko kurkata, mitä sillä hetkellä näkee. Todennäköisesti sain kuitenkin otettua sellaisia mikrounia.

Tässä kohtaa matkaa minuun iski pienoinen kateus. Suomen puolella ei näillä seuduilla ole vielä kovin kummoisia kukkuloita mutta joen toisella puolella Ruotsissa kohoaa komeita tuntureita. Suomen puolta saakin ajaa melkein Norjaan asti ennen kuin tasaisuus loppuu. Onneksi tuo joki sentään oli kaunista katseltavaa.

Jossain vaiheessa pysähdyimme hetkeksi haukkaamaan happea leväkille (joita muuten on ihan kivasti tuolla pohjoisessa kun huoltoasemat on harvemmassa). Siinä sääskiä väistellessä kävelimme hieman edemmäs ja huomasimme lähteen. Olimme ostaneet peltimukit reissua varten ja ne pitikin tässä kohtaa kaivaa esiin Minin takaa. Mukillinen vettä lähteestä ja nassua kohti. Vesi ei maistunut yhtään millekään ja se on hyvä merkki. Oliko tämä sitä tunturiporojen raikkautta vai miten se menikään?

Poroista muistui mieleeni yksi reissun välitavoitteista. Meillä oli toiveena saada otettua kummallekin polfie eli poroselfie. Emme olleet tässä vaiheessa kuitenkaan nähneet ainuttakaan poroa.

Hieman ennen Enontekiötä totesin nukkumisyritykset turhaksi, joten lakkasin yrittämästä. Ihailin maisemia kun ei tarvinnut keskittyä ajamiseen. Aamuyön tunteina löysimme peilityynen Muotkajärven ja sen varrella olevalle leväkille oli pakko pysähtyä ottamaan valokuvia. Maisema taustalla kohoavan tunturin kanssa oli kyllä oikeaa silmäkarkkia ja mielenrauhottajaa.

Enontekiön keskustassa tankkasimme auton viimeisen kerran ennen Norjaan siirtymistä. Siellä saimme myös putsattua ötökkäkerroksen tuulilasista. En tiedä mitä ainetta siellä ämpärissä oli mutta tehokkaasti ne lähtivät.

Pian olisimme vuorten täyttämässä Norjassa ja jäämerellä. Rajamuodollisuudet olivat se, että piti hiljentää kolmeenkymppiin. Muita autoilijoita ei ollut näkynyt pitkään aikaan, jos leväkeillä pysähdyksissä olevia asuntoautoja ei lasketa. Jatkoimme ajamista Norjaan eikä maisemat vähään aikaan muuttuneet miksikään siitä tasaisesta mitä olivat Suomen puolellakin olleet. Vasta lähempänä Altaa alkoi vuoria tulla esiin ja sitä odotettua vuoristotietä.

Oli heinäkuun ensimmäinen päivä mutta vuorilla oli edelleen lumihuiput. Lämpöä oli muistaakseni reippaasti alle kymmenen astetta, joten katto pysyi ylhäällä ja lämmityslaite päällä. Hieman ennen Altaa tie muuttui jokea seuraavaksi kiemurtelevaksi vuoristotieksi. Ai mitä parhautta. Pysähdyimme yhdelle levennykselle vesiputouksen läheisyyteen ja jäimme ottamaan valokuvia ja saimme jopa hieman videota kuvattua.

Jonkin ajan päästä aloin kummastelemaan alhaalla joessa näkyvää valkoista pötkylää. Ei hemmetti…siellä on joku selkäranka!

Silmissä vilisi ajatus kaaharista, joka on ajanut ulos mutkassa ja nyt sen jäännökset lojuvat joen reunakivillä. No, todennäköisesti selkäranka oli kuulunut kuitenkin esimerkiksi porolle, joita nyt oli alkanut näkyä. Jotenkin sen verran puistattava näky kuitenkin, että päätimme jatkaa matkaa.

Saavuimme vihdoin Altaan ja näin ollen myös Jäämerelle. Meri näytti rauhalliselta ja katselimme sitä jonkin aikaa yhdeltä pieneltä parkkipaikalta. Halusimme ottaa hieman Jäämeren vettä talteen ja onneksi meillä oli pari tyhjää vesipulloa. Hieman joutui taiteilemaan, että pääsi hyppimään jäänmurtajien välistä vesirajaan täyttämään pulloja (kastelematta itseään siis) mutta lopulta onnistuimme täyttämään molemmat pullot ja jäädyttämään molempien kädet.

Sitten iski uupumus. Olimme saavuttaneet sen minkä vuoksi olimme lähteneet matkaan ja ajaneet noin vuorokauden putkeen. Nälkäkin alkoi jo hiipimään mutta kello oli vasta kahdeksan aamulla paikallista aikaa. Lähdimme ajelemaan itään päin ja löysimme hieman isomman huoltoaseman, joka oli auki. Sinne ja aamupalaksi kunnon hampurilaisateriat. Mahtoi tytöt kassalla ihmetellä.

Täydellä vatsalla maailma alkoi taas hymyilemään ja näyttämään paremmalta. Väsymys toki painoi edelleen mutta nyt pystyi ajattelemaan jopa videon kuvaamista (arvatkaas olimmeko ottaneet jäämerestä yhtään videota?). Tarkoitus oli ajaa Nordkappiin, jotta olisimme käyneet pohjoisimmassa pisteessä mutta sen risteykseen päästyämme totesimme sen tarkoittavan useamman tunnin lisäystä matkaan. Näillä silmillä se ei tulisi onnistumaan. Vasemmalla olisi tie Nordkappiin ja oikealta pääsisi takaisin Suomeen. Järki voitti ja käännyimme oikealle. Samalla vaihdoimme kuljettajaa ja minä tulin jälleen ratin taakse. Päätimme ajaa Inariin yöksi ja tilaisimme hotellihuoneen heti Suomen puolelle päästyämme.

Vaikka Altasta Olderfjordiin (eli tuohon mainitsemaani risteykseen) oli hienoa maisemaa myös niin tämä se vasta kaunis tie oli. Vasemmalla puolella oli Jäämerta ja ajelimme tietä, joka mutkitteli pitkin vuorten reunamia. Poroja olimme nähneet Norjassa pariin otteeseen mutta ne olivat kaikki niin arkoja, ettei polfien ottamisesta tullut mitään. Keskityimme ajotien ja maisemien kuvaamiseen vaikka meillä ei tyhjän akun takia ollutkaan sitä videokameraa edelleenkään käytössä. Järkkärillä ja GoProlla sai toki jotain otettua.

 

Hieman ennen Suomea oli pitkä matka sellaista aluetta, jossa oli pysäköiminen kielletty. Alue oli varattu armeijalle, joten kai siellä vuorten uumenissa piilotteli jokin tukikohta. Tässä kohtaa haluaisin mainita pari asiaa autoon liittyen. Tiet ei tuolla ylhäällä ole aina mitään pöydän takaisia ja Mini Roadsterissa oli todella jäykkä sport alusta. Jokainen kuoppa tuntui selkärangassa asti! Sen mitä mukavuudessa menettää niin ajo-ominaisuuksissa saavuttaa.

Suomen puolelle päästyämme pysähdyimme Karigasniemellä olevaan kahvilaan (melkein heti rajan jälkeen). Siellä joimme pullakahvit ja sain varattua sen hotellihuoneen Inarin Kultahovi -hotellista. Oli meillä se telttakin mukana mut tässä kohtaa mielessä oli valmis sänky, suihku ja ravintola, josta saa ruokaa.

Maisemat olivat Suomen puolellakin hienoja. Nähtävästi itäinen Suomi on pinnanmuodoiltaan vaihtelevampaa kuin läntinen puoli. Tässä kohtaa suurin osa huomiosta meni hereillä pysymiseen Inariin asti. Olisimme halunneet kiertää vielä Suomineidon päälaen kautta mutta tällä vireystasolla se ei tullut enää kuuloonkaan. Tuo 114 kilometriä Karigasniemeltä Inariin olivat aivan tarpeeksi vaikeita kilometrejä.
Ilma oli upea mutta lämpötila vieläkin sen verran alhaalla, ettei kattoa laskettu edelleenkään.

 

Vihdoin ja viimein pääsimme Inariin ja pääsimme turvallisesti hotellin parkkipaikalle. Olimme ajaneet noin 2000 kilometriä ja tämä oli siis ensimmäinen oikea pysähdys. Kirjauduimme Kultahoviin ja kannoimme tärkeimmät tavarat huoneeseen. Videokamera laitettiin lataukseen ja tämän päälle päätettiin ottaa ”pienet” torkut ennen ruokailua. Herätyskellot viritettiin soimaan ja painoin pääni tyynyyn. En paljoa liiottele jos sanon olleeni unessa jo ennen kuin takaraivo osui tyynyn pintaan.

Heräsin kellon soittoon. Väsymys oli vieläkin päällä mutta ei enää niin totaalinen kuin ennen torkkuja. Suihku ja suunta hotellin ravintolaan. Ruoka ja palvelu oli erinomaista. Valitettavasti en enää muista edes mitä söin mutta minulla oli ruuan kanssa lasi viiniä ja Marko joi oluen. Ruokailun jälkeen haimme videokameran latauksesta ja menimme hotellin vieressä olevan Juutuanjoen varteen valo- ja videokuvaamaan.

Yhden läheisen rakennuksen vieressä näimme lauman poroja pienen aidan takana. Menimme lähemmäs katsomaan ja yrittämään sitä polfieta mutta siitä ei vieläkään tullut mitään. Porot eivät olleet missään aitauksessa vaan käyskentelivät siellä muuten vaan ja siirtyivät vaan kauemmas kun me tulimme lähemmäs.

Kävimme vielä Inarijärven rannalla ennen hotellille palaamista. Hetken aikaa vielä keskustelimme huoneessa reissun tapahtumista ja suunnittelimme seuraavaa päivää. Siitä tulisi myös pitkä vaikkakin myös seuraavaksi yöksi oli tarkoitus päästä nukkumaan.



Miika Isotalo

Miika Isotalo

Comments

  1. sara
    sara syyskuu 10, 00:06
    Maisemat ♥
  2. Maria
    Maria syyskuu 11, 13:59
    Löytyyhän sitä kaunista luontoa Kotimaastakin näemmä :) Videota en voinut katsoa äänien kanssa juuri nyt mutta hyvältä näytti. Joku hyperlapse juttu olisi voinut olla jännä noihin ajokameran matskuihin!
    • Scenic Road Hunters / Miika
      Scenic Road Hunters / Miika Author syyskuu 11, 14:27
      Varsinkin tämän ekan päivän materiaali oli niin vähäistä, että harmittaa itseänikin. Niistä ei kovin kummoista saanut. Toka päivältä onkin sit jo enemmän.

Write comment

Your data will be safe! Your e-mail address will not be published. Also other data will not be shared with third person. Required fields marked as *