Yhteistyössä Kivijärven Linnanmäki Apartments

Suunnittelin matkaa jälleen kerran omalla autolla Posiolta kohti etelää. Tällä kertaa oli kohteena Hämeenlinna ja siellä Vanajanlinna, jossa olisi Crohn ja Colitis Ry:n Kevätpäivät. Nyt päätin, etten ajaisi koko matkaa yhtä soittoa vaan majoittuisin jonnekin matkan varrella. Kohteeksi valikoitui Kivijärvi ja sieltä Kivijärven Linnanmäki Apartments.

Pieni on kaunista

Kuten jo Nuutajärvenkin kohdalla mainitsin, että koitan nykyään löytää hiukan tuntemattomampia paikkoja mutta niiden löytäminen ei aina ole aivan helppoa. Penttilän talo osui kohdalle vahingossa. Nuutajärven tunsin ennestään. Booking.com ( referenssi linkki eli jos varaat hotellin tämän linkin kautta, niin saamme molemmat 15€:n palautuksen majoittumisen jälkeen.) ei kerro likikään kaikkea mutta Kivijärven sieltä löysin, kun aikani kaivoin. Yhteistyö järjestyi nopeasti ja helposti. Kivijärvi oli itselleni tuntematon paikka. Wikipediasta piti paikkaan hiukan tutustua ennalta. Pieni, noin 1100 asukkaan kunta jonka asukasluku kasvaa kolminkertaiseksi kesämökkiläisten ansiosta. 89 järveä kunnassa selittää asiaa kummasti.

Talon historiaa

Kivijärven Linnanmäki Apartments sijaitsee aivan kylän päätien varrella. Pihaan ajo vaati hiukan enempi tarkkaavaisuutta mutta muuten paikka löytyi helposti. Tien puolelle näkyi hieno porttikonki josta autolla ei kuitenkaan päässyt. Pihassa on tilava parkkipaikka, joka on maksuton. Tälläkin talolla on historiaa, vaikka muille jakaa. Rakennus on valmistunut 1880-luvun alussa ja on museoviraston suojelukohde. Tarkemmin talon historiasta löytyy kuvista jutun jälkeen.

Majoitustilat

Talossa on kaikkiaan tiloja 16 hengelle. Yläkerrassa on yhden hengen huone omalla kylpyhuoneella ja minikeittiöllä. Omat evästarpeet onkin hyvä olla matkassa, sillä ruokailua ei ole talossa tarjolla. Alakerrassa on isompi 90 m²:n huoneisto. Pääkohteena tälle ovat seudulla vierailevat perheet ja pariskunnat. Yläkerran huone on laiselleni yksin matkassa olevalle läpikulkulaiselle mainio paikka. Talon omistaja Anita Saarelainen asuu talossa. Huoneita ja huoneistoja voi vuokrata pidemmäksikin aikaa mutta vuokraajista on ollut viime aikoina kunnassa pulaa. Siksi talosta on tehty huoneistohotelli.

Sijainti ja pihapiiri

Talon sijaitsee aivan Kivijärven keskustan alueella päätien ja Kivijärven rannalla. Tai paikalliset kutsuvat järveä Pikku-Kivijärveksi. Huoneesta oli näkymä suoraan järvelle. Rannalle ei talosta ole matkaa kuin parisen kymmentä metriä. Pihapiiri on siisti. Pihapiirissä on ulkorakennus pieni huvimaja. Puisia eläinhahmoja on muutamia pihaa koristamassa.

Huone

Huoneesta löytyy pöytä, yhden hengen vuode ja kylpyhuone. Minikeittiöstä löytyy kaikki kokkaukseen tarpeellinen. Kun vain muistaa hankkia tarpeet. Kauppoja on kylällä pari, joista kokkaustarpeet tarvittaessa löytyy.  Huoneessa on myös parveke mikä on aina kiva lisä. Tämäkin huone oli melko lämmin, joten ei ollut pahitteeksi pitää ovea auki.  Kaiken kaikkiaan viihtyisä huone joka sopii tosiaankin hyvin läpikulkijalle. Ainoa pieni haitta on paperinohuet seinät, joista vähänkin kovempi meteli kuuluu läpi. Talossa oli vierailuni aikoihin asukkaana pienen vilkkaan lapsen perhe. Itseäni ei elämän äänet juuri haittaa. Yöllä oli kuitenkin erittäin hiljaista ja rauhallista.

Aamu

Heräsin hyvinkin aikaisin aamulla. Itselleni aikaisin eli noin puoli seitsemän maissa. Aamupalan tarve oli ja koska en itse nyt ollut aamupalatarpeita hankkinut, aloin suunnittelemaan sellaisen hankkimista ennen matkan jatkamista Hämeenlinnaa kohti. Kylällä ei ollut yhtäkään paikkaa niin aikaisin auki, joten suuntasin lähimmälle avoinna olevalle huoltoasemalle. Sellainen löytyy google mapsin ihmeellisestä maailmasta Kyyjärveltä, liki 45 km:n päästä. Eipä siinä mitään muuta kuin kamppeet kasaan ja matkaan.

Arvio

Kuten jo muutamaan kertaan tulin jo maininneeksi, sopii itselläni ollut huone yksin matkaavalle kulkijalle mainiosti välietappina. Kylpyhuone ja tarvittaessa saunakin on tarjolla pyyhkimään matkan pölyt. Huone on viihtyisä ja näköalassakaan ei ole moittimista. Itse kun tykkään luonnosta, oli paikka ihanteellinen. Parvekkeella oli tosin melko paljon neulasia jotka helposti kulkeutuvat huoneeseen. Pieni miinus tuosta mutta ei kaada kokonaisuutta. Hintaa majoittumiselle yhden hengen huoneessa on 60 €, joka on oikeastaan melko edullinen hinta.

Yhteistyössä Kivijärven Linnanmäki Apartments

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.