Miten kadonneen inspiraation saa takaisin?

Retriitti tarkoittaa vetäytymistä syrjään arjesta ja kaikesta tavanomaisesta. Saa keskittyä johonkin muuhun, kuten joogaamiseen, mielen- ja kehon hyvinvointiin tai vaikka kuvaamiseen. Pandemia-aikana olin 1,5 vuotta pääasiassa kotona ja se vei kaiken innon valo- ja videokuvaamiseen.

Elokuun alussa oli kulunut kaksi viikkoa toisesta koronarokotteesta, joten pystyin miettimään helpommin reissua jonnekin. En ollut nähnyt Markoa vuoden 2019 Jäämerireissun jälkeen. Posio kuulosti hyvältä suunnalta. Ei vähiten sen takia, että siellä on rauhallista ja luonnon nähtävyyksiä.

Marko on valokuvaajana myös sikäli hyvää seuraa kuvausretriitillä, että kumpaakaan ei ala harmittamaan toisen jatkuva pysähtely tai jämähtäminen johonkin paikkaan kuvaamaan. Tämä kun tahtoo olla ongelma sellaisten henkilöiden seurassa, jotka eivät ole niin kiinnostuneita kuvaamisesta. Tarvitsin aikaa ja keskittymistä omille ajatuksille ja kuvaamiseen, jotta löytäisin sen innon uudelleen.

4 päivän reissu

Sain irrotettua 4 päivää toiseksi viimeiseltä lomaviikoltani tätä reissua varten. Olin varannut etukäteen testiauton Hyundailta, jotta minulla olisi joku pakottava syy ottaa videota ja valokuvia. Se ”pakko” kun usein auttaa alkuun inspiraation hakemisessa. Aikaa ei ollut ylimääräistä, joten siirtymät kotoa Posiolle ja sieltä takaisin piti ajoittaa ensimmäiseen ja viimeiseen päivään. Näin olisi täydet kaksi päivää aikaa pelkästään sille retriitille.

En kutsuisi itseäni Scenic Road Hunter:iksi mikäli lähtisin ajamaan tällaista matkaa suorinta tietä. Varsinkaan kun ajomatka on osa sitä kuvaamisilon hakemista. Tällä kertaa minun ei tarvinnut silti suunnitella reittiä vaan lähdin kokeilemaan Markon tässä artikkelissa ajamaa reittiä. Tosin päinvastaiseen suuntaan kuin Marko meni. Marko käytti siihen myös kaksi päivää aikaa ja minun tulisi vetäistä se reilu 900 kilometriä kerralla. Koostin saman reitin TomTomin karttaohjelmassa ja synkronoin sen naviin. Siinäpä syytä herätä ajoissa.

Ensimmäinen päivä

Lähtö oli klo 06:00, joten herätys sen mukainen. Laukut oli katsottu valmiiksi edellisenä päivänä ja akut ladattuna. Yönkin olin onneksi nukkunut hyvin. Oli tiistai ja autoja oli tässä kohtaa vielä hyvin vähän liikkeellä. Rauhassa sai siis ajella.

Alun perin ajattelin ajella Tampereelle pieniä teitä, ehkä Aurajokea seuraten. Jouduin suunnitteluvaiheessa kuitenkin luopumaan ajatuksesta sillä ajoaika olisi mennyt yli 14 tunnin ja kokemuksesta tiedän, ettei siinä kohtaa pysty enää nauttimaan oikein mistään. Kaikki muuttuu pelkäksi suorittamiseksi eikä maisemilla ole juurikaan väliä. Tyydyin siis 12 tunnin reissuun mikä sekin on paljon.

Jossain Tampereen yläpuolella näin leväkin järven rannalla ja pysähdyin siihen. Otin ensimmäisen kerran kameran käteen ja otin muutaman valokuvan autosta. Tämän jälkeen menin veden ääreen ja katselin hetken aikaa ympärilleni. Annoin maiseman tunkeutua mieleeni. Oli rauhallinen olo, otin kiinni kamerasta ja suuntasin sen itseeni. Kuvasin ensimmäisen kerran pitkään aikaan itseäni puhumassa eikä se tuntunut yhtään väkinäiseltä.

Muutaman tunnin päästä eteeni tuli hiekkakuoppa/kivilouhos. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään toimintaa, joten jäin napsimaan kuvia autosta. Muistelin, että törmäsimme vuoden 2014 jäämerireissulla takaisin tullessa samaan paikkaan. Silloinkin tuli otettua kuvia autosta (Mini Roadster) mutta ei ehkä samalla tavalla harkiten kuin tällä kertaa.

Jossain kohtaa alkoi sade. Loppumatkan tyydyin sitten ihastelemaan maisemia autosta käsin. Testasin plugin hybridin lataamista jossain Pihtiputaan kohdalla ja mietin, onko tämä lataukseen laittaminen ihan turvallista kunnon vesilammikossa seisten. Tankatessa sentään sai olla katoksen alla, mutta laturit olivat ilman mitään suojaa.

Saavuin Posiolle illansuussa. Vettä tihkutti edelleen kantaessani tavarani hotellihuoneeseeni, jonka avain oli jätetty minulle kirjekuoreen. Kävin ulkona kuvaamassa vähän videota ja otin muutaman valokuvan. Se tuntui helpolta ja hyvältä.

Toinen päivä

Vettä satoi edelleen, joten aamiaisen jälkeen tulin takaisin huoneeseeni ja kuvasin ns. hotelli- ja huone-esittelyn. Keksin myös, miten kuvaan odotteluaikaani. Tuntui, kuinka mieli toimi taas niin kuin kuvaamisen kannalta sen kuuluisikin toimia. Ei ollut häiriötekijöitä ja mikä tärkeintä, ei ollut kiire. Retriitti tuntui toimivan. Niin, kiire on luovuuden kannalta myrkkyä ja se on omallakin kohdalla tehnyt monesta tekeleestä korkeintaan keskinkertaisen tai pintapuolisen.

Muutaman tunnin päästä Marko ilmoitti olevansa lähistöllä. Lähdin hänen luokseen parkkipaikalle ja lähdimme kiertelemään paikkoja ja kuvaamaan maisemia. Iltapäivällä sade loppui, joten otimme testiauton alle ja kiersimme sen kanssa. Kuvasimme maisemia ja autoa pitkälle yöhön.

Kolmas päivä

Unet olivat jääneet vähiin auringonlaskuja kuvaillessa. Aamulla ei silti väsyttänyt ja olo oli inspiroitunut. Jouduin tämän päivän kiertelemään lähinnä itsekseni mutta keksin nopeasti itselleni ohjelmaa. Kiipesin Riisitunturille, kävin kahvilla Korpihillassa ja ajoin siitä tapaamaan entistä Digiauto kollegaa Kuusamoon. Kuvaaminen tuli luonnostaan ja videota tuli kuvattua enemmän kuin koskaan. Nautin tästä mielentilasta.

Loppupäivästä kuvasimme Markon kanssa droneilla Kirintövaaran huipulla ja kiersimme hotellin vieressä olevan frisbeegolf radan. Iltapalaa lähdetiin syömään Kuusamoon. Pizzat maistuivat ja ilma oli yhtä kirkas kuin mielikin.

Viimeinen päivä

Aamu valkeni kirkkaana ja tyynenä. Kävin kuvailemassa Livojärven rannassa ennen Posiolta poistumista. Poro otti hiekkarannalla aurinkoa.

Kotimatkan ajoin suorinta tietä eikä kuvaamiselle ollut enää sellaista tarvetta.

Toimiiko retriitti?

Ennen reissua minulla oli omassa päässäni jonkinlainen lukkotila, joka esti minua ottamasta kameraa käteen ja kuvata. Pää tyhjeni heti, jos yritin ajatella jotain kuvauskohteita ja asia jäi sitten kokonaan.

Reissun jälkeenkään en ole kovin paljon kuvannut, joten sen kannalta voisi hätäpäissään ajatella retriitin epäonnistuneen. Olen kuitenkin editoinut tuon sieltä kuvaamani videon (yläosan video) ja tein myös toisen videon eräältä ex-tempore reissulta. Arjen kiireet edelleen vievät aikaa niin, että tällaiselle ei usein jää mahdollisuuksia. Olen kuitenkin huomannut, että se kamera ei ole enää mörkö ja jos tilanne tulee, pystyn heti kuvaamaan jotain ihan ajatuksellakin.

Myös tämän artikkelin kirjoittaminen todistaa jotain tapahtuneen. Into kirjoittaa tulee ihan samasta paikasta kuin kuvaamisen ilokin. Jostain pään sisältä, jonka tämä retriitti Posiolla avasi uudelleen ja nyt saan taas aikaiseksi luoda jotain uutta. Minulla on vielä kaksi videota editoitavana ja odotan innolla niiden pariin pääsyä. Uusiakin tulee varmasti.

Mitenkäs teillä lukijoilla, oletteko osallistuneet jollekin retriitille tai pitäneet tällaisen itse järjestetyn? Auttoiko se teitä pääsemään eteenpäin? Minulla auttoi ja voin suositella kaikille, joilla jokin tuntuu tökkivän. Olen myös varma, että perhe sai paremman ihmisen takaisin, kun mitä sinne reissuun lähti.

2 KOMMENTIT

  1. En ole osallistunut järjestetylle retriitille enkä itse asiassa pitänyt myöskään itse järjestettyä. Mutta veikkaisin, että jos äkkiseltään pitäisi miettiä, voisi tämänkaltainen itse järjestetty toimia omalla kohdallani paremmin. Aiemmin en kyllä ole asiaa edes ajatellut, mutta täytyypä pitää mielessä tällainenkin mahdollisuus, jos on vaikka jumissa jonkun asian kanssa.

    • Mukava kuulla jos sain olla avuksi. Arki on mulla ainakin tietynlaista suoritusta ja siihen kuuluu (lapsiperheessä) ne omat rutiinit. Olisi hyvin vaikeaa miettiä syvällisemmin jotain asiaa kun häiriötekijöitä on niin monenlaista. Iltaisin taas on liian väsynyt sellaiseen.

      Tämä siis toimi ainakin omalla kohdallani.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.