Pieniä luolia saaristomaisemissa

Varsinais-Suomen Kustavissa, lähellä Vartsalan lossia on luonnonkivimuodostelma nimeltä Jeremiaan luolat. Paikan nimeen liittyy tarinaa hyökkäävistä engelsmanneista ja niiden jallittamisesta väärille teille. Yhtä kaikki, luolien lähellä on luontopolkuja ja niitä pitkin paikkaan pääsee tutustumaan helposti.

Kävin aiemmin tutustumassa Liedon luolakallioon, jossa luolaan pystyi oikein hyvin menemään sisälle ja pitämään vaikka evästuokion. Jeremiaan luolat taas muodostuvat lähinnä toistensa päälle asettuneista valtavista siirtolohkareista sekä kalliohalkeamista. Luolat, joita keväisellä retkelläni siellä näin, olivat ahtaan oloisia enkä alkanut yrittämään niihin menemistä. Luolia ja koloja oli toisaalta paljon enemmän kuin Liedossa.

Saapuminen

Kustavi on Saariston rengastien varrella (sen isomman) ja sitä kautta mennään myös ajamalla Ahvenanmaalle. Jeremiaan luolat ovat Kustavin keskustan jälkeen alueella, joka on juuri ennen Vartsalan lossin parkkipaikkoja. Kun ajetaan Turusta päin, alueen luontopolkujen kävijöille tarkoitettu paikka on tien vasemmalla puolella ja myös luolaston viitoitus osoittaa sinne. Tämä itse asiassa hieman hämää, koska luolat ovat tien oikealla puolella.

Lähdin innoissani seuraamaan parkkipaikalta lähtenyttä luontopolkua mutta vähän ajan päästä palasin takaisin. Luontopolku oli kyllä hieno mutta luolia sieltä ei löytynyt. Parkkipaikalla on myös luontopolkujen karttataulu mutta lopulta oikea suunta löytyi kännykällä netistä maastokarttaa tutkimalla.

Parkkipaikalta täytyy siis ensin ylittää autotie, kävellä vähän matkaa takaisin päin asfaltoitua kävelytietä, poiketa hiekkatielle ja sitten löytyykin jo viitoitus.

Luontopolku perille

Polku on kävijöiden toimesta hyvin tiukaksi ja tasaiseksi tamppaantunut. Reitti on myös tässä kohtaa selkeästi merkitty eikä eksymisen vaaraa enää ole. Juuria tai muita kävelemistä haittaavia osia ei myöskään ollut.

Polku vie sen kallion päälle, jolla Jeremiaan luolat ovat. Tämä tarkoittaa ajoittain melko jyrkkiä laskeutumisia ainakin pienijalkaisemmille seikkailijoille. Näitä täytyy siis välillä avustaa nostamalla alemmalle tasanteelle.

Kun on päästy laskeutumaan merenpinnan tasolle, jatketaan polkua vielä muutama kymmenen metriä ennen kuin luolia alkaa näkymään. Aika lähellä oli ihmisten asumuksia (mökkejä tms.) ja melko viereen oli joku mökki jopa rakenteilla. Alueella tuleekin kulkea asukkaita häiritsemättä.

Luolat

Jeremiaan luolat

 Omalta kohdaltani nämä luolat olivat ehkä pienoinen pettymys. Enemmän taivastelin noiden siirtolohkareiden kokoa ja niitä voimia, jotka ne ovat sinne tuoneet. Reissu kannattaa ottaa eväsretken ja luonnossa liikkumisen kannalta ja tutustua niihin polkuihin enemmänkin. Raikkaassa saaristoilmassa on mukava viettää muutama tunti luonnossa virtaa keräillen. Tai kuten pienempi seikkailukaveri, Pokemoneja keräillen.

Tässä videomateriaalia Jeremiaan luolista

14 KOMMENTIT

  1. Joskus on Kustavissa tullut vietettyä veneilyvuosina aikaa, mutta eipä ole tullut otettua näistä luolista selvää.
    Siihen aikaan Kustavin sataman tunnetuin nähtävyys taisi olla vierassataman ja satamassa olevan ravintolan omalaatuinen pitäjä 🙂
    Högbergetin luolalla tuli äskettäin ”laskeuduttua” Kirkkonummella – miksei siis näillekin, jos tuolle suunnalle sattuisi.

    • Högberget pitänee joskus käydä kurkkaamassa. Nämä Jeremiaan luolat kannattanee ehkä katsastaa jos on muutenkin Kustaviin menossa. Aika moni käy samalla reissulla myös Kustavin Käsityökylässä.

  2. Me käytiin viime vuonna tutustumassa Torholan luolaan Lohjalla, kiehtova tapaus ja sai kyllä kiinnostumaan Suomen luolista enemmänkin. Jeremiaan luolista olin aiemminkin lukenut, mutta olin jo unohtanut asian. Tämä olikin hyvä muistutus kesäistä Saariston ympärireittiä silmällä pitäen. Luolilta ei siis kuitenkaan kannattane odottaa liikoja, mutta siirtolohkareet kiinnostavat kyllä!

    • Getassa tuli käytyä Ahvenanmaan reissulla. Tosin silloin kello oli jo paljon ja päätettiin käydä vaan siellä tornissa. Seuraavana päivänä piti palata sinne ja kävellä luontopolku mutta vettä tuli kaatamalla. Jäi sitten väliin.

  3. Hyvä vinkki tämä, täytyypä käydä katsastamassa, kun seuraavan kerran kiertää Ison Saaristotien. Upeaa seutua ja mielenkiintoisia juttuja reitin varrelta kyllä löytyy!

    P.S. Jäämme odottamaan innolla, alkaako Scenic Road Hunters tekemään uutta tulemista ja aktivoitumista 😉

  4. Tämän nimen olen joskus kuullut, mutta en ole koskaan täällä käynyt. Mielenkiintoisia luontopolkuja on Suomessa kyllä vaikka kuinka paljon. Samalla lukaisin myös noista teidän Ahvenanmaan seikkailuista sillä sinne olisi kiva päästä. Täytyy ottaa oikein kartta esille ja alkaa suunnittelemaan josko sitä kesällä kävisi jossain.

    • Jos kiertää sen isomman renkaan, kääntyy Kustavin keskustaa kohden ja sen läpi. Sitten onkin jo perillä. Ei siis tee isoa koukkausta.

      Pieni rengasreitti taas tulee Rymättylään eli sieltä pitää kiertää Naantalin kautta Kustavin tielle ja extraa tulee noin 70 km yhteen suuntaan

  5. Tämä on ollut viime vuodesta asti to do -listallani. Täältä Turusta tuonne ei pitkä matkakaan ole. Tässä olitkin hyvin selostanut paikan niin varmaan löydän perillekin 🙂
    Ainoa luola missä olen käynyt (tai ainakin luolan eteisessä) on tässä meidän lähellä sijaitseva Luolavuoren luola.
    Ulkomailla olen enemmän käynyt. Sellaiset isot luolat ovat enemmän mieleeni, kun en ahtaista paikoista pidä.

    • Liedon luolakallio on ulkomaisiin verrattuna pieni mutta kuitenkin sellainen, mihin pääsee sisälle ilman ahdistusta.

      Nämä Jeremiaan luolat taas sellaisia, että ehkä yhteen olisi voinut ajatella mönkivänsä. Jätin kuitenkin väliin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.