Yhteistyössä Original Sokos Hotelli Ilves

Posiolta etelään ja takaisin matkan paluuosuuden aloitti Tampereella sijaitseva Original Sokos Hotelli Ilves. Lähellä Tammerkosken siltaa ja Koskikeskusta sijaitsevaa hotellia on vaikea olla huomaamatta.

Mihkäpä tässä kiire

Pihaan ajo hotelliin voisi olla ruuhkaisena aikana harmaita hiuksia aiheuttavaa, mutta nyt osuin rauhalliseen hetkeen ja pääsin ajamaan pihaan ilman odotuksia. Hotellilla on oma parkkihalli alakerrassa ja sieltä sisäänkäynti hotelliin. Tarvittaessa hotelliin on suora kulkuyhteys myös Koskikeskuksen parkkihallista, tosin vain päiväsaikaan. Ilveksen parkki on maksullinen. 2€ tunti tai 21€ vuorokausi.

Parkkihallissa oli tarjolla hotellin Jopoja, joita sai lainata vapaasti. Respasta saa myös kävelysauvoja, kun vain pyytää, joten liikkujia on kivasti huomioitu. Itse liikutin itseni vain huoneeseen tällä kertaa. Vastaanotto oli jälleen erittäin aurinkoinen ja ystävällinen. Sain huoneen hotellin 17. kerroksesta. Hotellissa on 19 kerrosta, joten korkialle pääsin.

Huipulla

Aivan ensimmäiseksi huoneeseen päästyäni, oli näköala se, mikä kiinnitti huomioni. Suurin piirtein koko Tampereen keskusta oli siinä, Näsinneulalla maustettuna. Sillä hetkellä matkan rasitukset unohtuivat ja nautin vain olostani.

 

Sinistä…

Sitten itse huone. Kun olin tovin maisemia katsellut, aloin tutkailla itse huonetta. Sinistä, kovin sinistä oli käytetty huoneen sisustamiseen. Sopivan hillitysti kuitenkin, eikä tuo häirinnyt. Huone oli melko tyypillinen huone muuten, pari sänkyä, pöytä, tv ja minibaari, johon en koske. Hinnat noissa on aina melko hulppeita. Kylpyhuone oli asiallisen. Kylpyamme nykytrendien mukaan oli oikeastaan kiva lisä, jota oli pakko kokeilla.

Paljon kaikkea

Hotelli on melkoisen hyvin varusteltu. Hotellissa on useita ravintoloita, kaksi tilaussaunaa, joista toinen on hotellin yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Lapsille löytyy leikkihuone. Kokous- ja juhlatiloja on kaikkiaan 11, joten melko varmasti tiloja löytyy jokaiseen tarpeeseen. Hotellissa on myös esteettömyys huomioitu ja näitä huoneita löytyy kaksi. Lemmikit ovat myös sallittu eli lisämaksusta saa lemmikin ottaa hotelliin. Lisämaksu on 15€. Internet ja ilmastointi on kaikissa huoneissa. Erityisen maininnan ansaitsee hotellin alakerrassa sijaitseva uima-allas.

Iltapalaa Amarillossa

Hotellista löytyy viisi ravintolaa. Ravintola Amarillo, Frans & Marie, Masuuni, Pub Ukko Nooa, Ilves Bar & Night. Näistä valitsin Amarillon. Ravintola on tilava ja varsin viihtyisä. Vierailuaikaan keskellä viikkoa, eikä ollut varsinaisesti kesäloma-aikakaan, oli ravintolassa melko vähän asiakkaita. Amarillo tarjoaa Texmex-tyyppistä, kokonaan itsetehtyjä ruokia. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun menu tuotiin pöytään. Jälleen oli pakko kokeilla hampurilaisateria. House burger ja siihen kylkeen olut. Henkilökunta oli todella ystävällistä. Kävivät myös kyselemässä, miltä ruoka maistuu ja ruokailun päätteeksi menivät terveiset myös kokille. Oli mielettömän hyvä ja riittävä annos. Näillä eväillä oli kiva mennä huoneeseen ja heittää ruotonsa punkkaan. Sitä ennen oli pakko ottaa muutama kuva huoneesta avautuvasta maisemasta, sillä auringonlasku oli mitä hienoin.

Aamupala

Aamulla virkeänä oli aika pakata tavarat kasaan ja valmistautua matkan seuraavaan osuuteen. Sitä ennen kuitenkin vuorossa oli hotellin aamupala, joka tarjoillaan Amarillon tiloissa. Aamupala oli tosi hyvä ja se mistä itse pidän, oli tarjolla myös mustaamakkaraa. Ollaahan sentään Tampereella. Suosittelisin kaikille Tampereen hotelleille, että mustamakkara aamupalalistalle.

Olisihan sitä viihtynyt pidempäänkin…

Aivan mainio hotelli. Sijainti loistava ja kaikki Tampereen tarjonta on käden ulottuvilla. Tosin ei ole välttämättä tarve poistua hotellista, sillä tarjonta on melko kattava. Itse näin läpikulkumatkalaisena koin, että tarjontaa on jo liikaakin. Ei millään ehdi joka paikkaa koluta. Mutta ilman muuta mieluummin niin päin kuin se, että tarjontaa olisi liian vähän. Henkilökunta ansaitsee erityismaininnan. Olo oli tosi tervetullut.

Erittäin vaikea on löytää mitään negatiivista tuosta kokemuksesta. Ainahan voi hinnoista valittaa mutta tällä kertaa en tee sitäkään. Tällä kertaa hinta-laatu-suhde oli aivan paikallaan.

Original Sokos Hotelli Ilves antoi majoituksen veloituksetta blogi-yhteistyönä.

Matkan rasitus.

Tätä kirjoittaessani, huomaa selvästi matkan alkavan jo painaa. Kuvia ei juuri tullut enää otetuksi, videosta puhumattakaan. No, koitetaan selvitä vähemmällä.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.